More

    Häirintävapaa urheilu -koulutuskiertue urheiluseuroille käynnistyy maakunnissa

    Viimeaikaiset uutisoinnit ovat osoittaneet, että urheilussa esiintyy niin häirintää kuin muuta epäasiallista käytöstä. Tärkeää on, kuinka urheilu vastaa tähän haasteeseen. Tarvitaan entistä paremmat keinot niin rikkomusten ennaltaehkäisyyn kuin niihin puuttumiseen. Ensin ilmiö pitää kuitenkin tunnistaa.

    Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry, Väestöliitto ja Suomen Olympiakomitea järjestävät yhteistyössä liikunnan aluejärjestöjen kanssa koko maan kattavan koulutuskiertueen urheiluseuroille. Koulutuksen tavoitteena on lisätä urheiluseurojen valmiutta ennaltaehkäistä ja puuttua niin häirintään kuin muuhun epäasialliseen käytökseen. Koulutuksessa annetaan erilaisia käytännön toimintamalleja, jotka auttavat häirintävapaan urheilun edistämisessä.

    – Toivomme, että lajiliitot viestivät aktiivisesti seuroilleen koulutuskiertueesta. Alueellinen koulutus tavoittaa kattavasti eri lajien seuroja, ja käytännön läheisessä koulutuksessa pystymme antamaan konkreettisia toimintaohjeita urheiluseuroille. Vastavuoroisesti saamme arvokkaita näkemyksiä seuratoimijoilta, jotka auttavat kehittämään toimintaa kohti häirintävapaata urheilua, SUEKin koulutuspäällikkö Piia Pöyhönen sanoo.

    Koulutus on suunnattu niin urheiluseurojen hallituksen jäsenille, seuran hallinnon työntekijöille kuin valmentajille. Koulutuksen jälkeen seurat osaavat luoda oman toimintamallinsa ennaltaehkäisyyn ja mahdollisten häirintätapausten varalle.

    Sovitut koulutuspäivät.

    5.2. Kymenlaakson Liikunta, Kouvola
    24.3. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu, Lappeenranta
    2.4. Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu
    7.4. Lapin Liikunta, Rovaniemi
    23.4. Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu, Turku
    25.-26.4. Keski-Pohjanmaan Liikunta, Kalajoki
    29.4. Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu, Pori
    5.5. Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu, Lahti
    16.5. Hämeen Liikunta ja Urheilu, Tampere
    8.9. Keski-Suomen Liikunta, Jyväskylä
    22.9. Pohjois-Karjalan Liikunta, Joensuu
    6.10. Pohjois-Savon Liikunta, Varkaus

    Tarkemmat tiedot koulutuksesta julkaistaan aluejärjestöjen sivuilla.

    PS. Kannustathan kertomaan.
    Väestöliiton Et ole yksin -palvelussa (https://etoleyksin.fi/), jokainen voi keskustella mahdollisista häirintätapauksista ammattilaisen kanssa.

    SUEKin ILMO-palveluun (https://ilmo.suek.fi/#!/) voi ilmoittaa nimellä tai nimettömästä, mikäli havaitsee rikkomuksia.

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)