More

    Hiihtokeskusten turvallisuus hyvällä tasolla

    Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on valvonut hiihtokeskusten turvallisuutta. Tulokset olivat pääosin positiivisia. Rinteet olivat hyvässä kunnossa, samoin asiakkaille tarjottava ohjeistus ja opasteet. Hiihtokeskuksilla on hyvä asenne turvallisuuden kehittämiseen. Myös asiakkaat voivat vaikuttaa turvallisuuteensa noudattamalla ohjeita ja käyttämällä kypärää ja muita suojaimia.  Kuluttajaturvallisuuslain mukaan vastuu laskettelupalvelun turvallisuudesta on palveluntarjoajalla.

    Tukes teki vuosina 2016 – 2018 yhteensä 33 valvontakäyntiä eri puolilla Suomea sijaitseviin hiihtokeskuksiin. Valvonta kattoi yli kolmanneksen hiihtokeskuksista. Valvonnassa keskityttiin hiihtokeskusten riskienhallinnan käytäntöihin sekä rinnealueiden ylläpitoon.

    Suomessa on toiminnassa olevia hiihtokeskuksia yli 80. Niistä 62 on Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n (SHKY) jäsenkeskuksia. Yhdistykseen kuuluvat käytännössä kaikki suurimmat keskukset. Loput noin parikymmentä hiihtokeskusta ovat kuntien, yhdistysten tai yksityisten yritysten pyörittämiä pieniä lähikeskuksia. Tukesin valvontakäynnit kohdistuivat tässä projektissa pääasiassa SHKY:n jäsenkeskuksiin.

    Positiivisia valvontahavaintoja

    – Hiihtokeskukset tuntevat laskettelupalveluihin liittyvät riskit ja heillä on hyvä asenne turvallisuuden kehittämiseen.

    – Onnettomuudet eivät olleet lisääntyneet, vaan osalla onnettomuuksien määrä oli vähentynyt. Syinä mainittiin mm. pienentyneet hyppyrit, aktiivinen Ski Patrol -toiminta, kypärän käyttö sekä rinnekulttuurin kehittyminen.

    – Rinteet olivat hyvässä kunnossa.

    – ­Rinnesäännöt olivat keskuksissa hyvin esillä ja rinnekarttoja oli nähtävillä ja saatavilla. Rinteiden vaikeusasteista, risteyksistä tai erityissuorituspaikoista kertovia opasteita oli rinteissä riittävästi.

    – Hiihtokeskukset panostavat turvallisuusviestintään myös nettisivujen ja sosiaalisen median kautta. Turvallisuusohjeita oli saatavilla eri kielillä.  

    – Hiihtokeskukset huomioivat koululaisryhmät, ja heille järjestetään usein oma perehdytys ennen rinteeseen menoa.

    Kehityskohteita

    Valvontakäyntien perusteella kehitettävää löytyy esimerkiksi riskienarvioinnissa. On erityisen tärkeää, että riskienarvioinnissa huomioidaan juuri oman keskuksen palveluiden ominaispiirteet, eikä tunnisteta vaaroja vain yleisellä tasolla. Yhä useampi hiihtokeskus tarjoaa perinteisen laskettelun lisäksi myös muita palveluita, kuten alamäkipyöräilyä. Uusien palvelutyyppien erityispiirteet on tunnettava ja eri toimintojen yhteensopivuus on huomioitava riskienarvioinnissa.

    Hiihtokeskuksissa olevien erityissuorituspaikkojen toteutuksessa ja ylläpidossa havaittiin suurta vaihtelevuutta. Tähän liittyen SHKY:n kokoama työryhmä on päivittänyt ohjeistuksen erityissuorituspaikkojen turvallisesta toteutuksesta. Lisäksi SHKY on käynnistänyt koulutuskiertueen erityissuorituspaikkojen kehittämiseksi. Tavoitteena on, että hiihtokeskukset panostaisivat erityissuorituspaikkojen suunnitteluun, toteutukseen, ylläpitoon sekä käytön valvontaan.

    Ski Patrol -toimintaa kannattaa laajentaa

    Ski Patrol -toiminnalla on suuri merkitys rinneturvallisuudessa, kertoo projektista vastannut ylitarkastaja Aleksi Latvala. Hyvänä tavoitteena kaikille hiihtokeskuksille voisi olla vähintään yksi koulutettu Ski Patrol -rinnepäivystäjä.  Kiitoksia saa myös SHKY:n viranomaisyhteistyö ja sen toiminta hiihtokeskusten turvallisuuden kehittäjänä.

    Miten hiihtokeskuksen asiakas voi itse edistää rinneturvallisuutta?

    – Noudata hiihtokeskuksen ohjeistuksia ja rinnesääntöjä.

    – Kysy tarvittaessa neuvoja henkilökunnalta.

    – Käytä kypärää ja muita suojaimia.

    – Valitse rinne oma taitotasosi mukaan ja tutustu erityissuorituspaikkoihin etukäteen.

    – Ota huomioon muut laskijat, erityisesti pienet lapset.

    – Ilmoita vaaratilanteesta tai onnettomuudesta välittömästi henkilökunnalle.

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)