010-3274230

Jääkiekkokausi alkoi

Kotimainen liiga antaa odottaa vielä itseään. Runkosarja aloitetaan tiistaina 12.9. viime kauden mestarin ja finaalin hävinneen joukkueen aloitusottelulla Rinkelinmäellä Hämeenlinnassa. Viime kauden mestari HPK viettää tänä vuonna 90-vuotisjuhlavuotta ja on nyt päässyt ensimmäistä kertaa historiassaan pelaamaan Euroopan mestaruusliigaan CHL:ään, mistä kolmen ensimmäisen ottelun tuloksena on yksi voitto ja kaksi tappiota – mutta jokainen ottelu on mennyt vähintään jatkoerään tai rangaistuslaukauksille. HPK haki voittonsa Zugin vieraana mutta molemmat jatkoaikatappiot ovat tulleet HC Pilsenille. Kolmen ottelun maalisuhde normaalipeliajalla on 8-8.

Runkosarja alkaa kohta

Kärpät sen sijaan on ottanut vastaavista kolmesta CHL-ottelustaan kaksi voittoa Grenoblesta ja hävinnyt yhden ottelun SC Bernille jatkoajalla. Kumpi joukkueista on sitten suosikki avauksessa? Kärpillä on kaikilla mittareilla parempi joukkue teoriassa, mutta HPK on vahva kotonaan, joten melkeinpä voisi sanoa, ettei pelistä tule helppo ja että siinä saatetaan mennä jatkoajalle. Voittajaksi voi hyvinkin nousta HPK.

Monet joukkuekokoonpanot ovat muuttuneet viime kauden jälkeen ja pelaajavirtaa on ollut myös ulkomaille. Mutta monen joukkueen muokkautuessa vielä sarjan alkuun mennessä, on Kärppien ohi mestariehdokkaaksi vaikea nostaa mitään muuta joukkuetta.

KHL-kausi alkoi jo

Eurooppalainen joukkue KHL:ssä on erikoisuus. Ja se, että joukkue, eli HC Jokerit, on suomalainen ja tällä kaudella entistä suomalaisempi, on vieläkin erikoisempaa. Ilkeät kielet kertovat jopa, että kyseessä on vain venäläisten halu esittää muulle Euroopalla itsestään parempia puolia, ja siksi HC Jokerit on ja pysyy KHL:ssä venäläisten rahoittaessa toimintaa miljoonilla.

KHL-kausi ei ollut Jokereille helppo, sillä kotiavauksen kahdesta ottelusta on tuloksena nolla pistettä, kolme tehtyä ja kahdeksan päästettyä maalia. Tätä kirjoitettaessa Jokerit valmistautuu illan otteluun Rigaa vastaan, josta joukkueen pitäisi taistella kauden ensimmäinen voitto.

Pelien seuraamisen välillä on hyvä käydä tyhjentämässä ajatuksia ja pelaamassa esimerkiksi nettikasinolla, jos vain sattuu olemaan täysi-ikäinen. Jokainen yli 18-vuotias voi hankkia oman pelitilin, tallettaa sinne muutaman pelieuron ja pelata automaattipelejä kaikessa rauhassa ajanvietteenä vaikka http://www.casino.com/fi/ – sivustolla. Automaattipelit tarjoavat hyvän vaihtoehdon urheiluvedonlyönnille äänimaailmojen ja erilaisten teemapeliensä kanssa. Pelien taso ja monipuolisuus on myös kehittynyt huomattavasti ja kehittyy edelleen, kiitos e-urheilupelaajien vaikutuksen.

NHL-kautta odotellessa

Tälläkin kaudella pelaa NHL:ssä (National Hockey Leaguen) melkoinen tukku suomalaisia ammattilaisia, ja oletusarvona on, että joku suomalainen pääsee tällä kaudella mestaruusjuhliin. Kausi alkaa torstaina 3.10. Toronton kohdatessa Ottawan. Muut avauspäivän ottelut ovat St.Louis vastaan Washington, Edmonton vastaan Vancouver sekä Vegas vastaan San Jose. Vedonlyöntifirmoja katsellessa tämän kauden voittajasuosikkeja ovat koko NHL:ssä Tampa Bay Lighning, Vegas Golden Knights, Boston Bruins, Colorado Avalanche ja sentään yksi kanadalainenkin joukkue eli Toronto Maple Leafs. Itse emme haluaisi unohtaa Sebastian Ahon johtamaa Caroline Hurricanesia, mutta aika näyttää miten Carolinan käy tällä kaudella. Tulihan mm. Erik Haula joukkueeseen Vegasista ja nyt Vegasissa ei ole enää yhtään suomalaispelaajaa.

Jääkiekko ja televisio

Tälläkin kaudella jääkiekkoilun fanit saavat seurata tasan niin paljon jääkiekkoa kuin vain haluavat. Vaikkei tavallisilta maksuttomilta kanavilta tule kuin satunnaisia otteluita, ovat käytännössä kaikki ottelut nähtävillä jonkin maksukanavan ja suoratoistopalvelun kautta –ennen näin ei ollut. Jo vuosia on ollut mahdollista seurata täällä Suomessakin oman suosikkijoukkueensa edesottamuksia Liigassa erillistä joukkuekohtaista maksua vastaan ja mikäs sen parempaa etäfanille.

Mikä on oma suosikkisarjasi? Oletko käynyt katsomassa kotimaista liigaottelua, KHL-ottelua, NHL- tai CHL-ottelua tai jotain Ranskan, Saksan, Sveitsin, Ruotsin tai Norjan sarjan ottelua? Tarjontaa todellakin riittää ja mikäli olet jääkiekkoilun ystävä, suosittelemme pelimatkaa jonnekin Euroopan maan otteluun, sillä saatat yllättyä pelin oheispalveluista ja itse pelistäkin.

Please follow and like us:
error

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

error

Enjoy this blog? Please spread the word :)