010-3274230

Kotimainen Ole.Fit on ollut jo kaksi vuotta Suomen nopeimmin kasvava kuntosaliketju – konsepti kiinnostaa ulkomaillakin

Tomi Peltonen, Marko Turkia ja Ole.fit Kaarinan Päivi Väliranta.

Kotimainen kuntosaliyritys Fit Global Oy on kasvanut kahdessa vuodessa kolmen perustajansa ideasta noin kolmenkymmenen toimipaikan Ole.Fit-lisenssikuntosaliketjuksi. Kilpaillulla ja riskialttiilla alalla menestyy, kun tarjoaa kuntosaliyrittäjille kokonaisvaltaisen aloituspaketin ja jatkuvaa tukea sekä omaa päätäntävaltaa, sanoo Fit Globalin hallituksen puheenjohtaja Tomi Peltonen.

Ole.Fit-ketju sai alkunsa Pasi Sormusen, Tomi Peltosen ja Marko Turkian ideasta kehittää kuntosalikonsepti, joka olisi helposti monistettavissa ja jossa toimintatapa olisi hallittu. Ole.Fit on ollut alansa nopein kasvaja jo kaksi vuotta, vuosina 2017 ja 2018. 

 – Uudet Ole.Fit-yrittäjämme saavat palvelupaketin, jolla pääsee hyvin alkuun – pienellä alkusijoituksella, kertoo Tomi Peltonen, ketjun hallituksen puheenjohtaja – Tarjoamme yrittäjille asiantuntijalisenssin. Se kattaa kuntosalin nimen ja ilmeen lisäksi kaikki palvelut toiminnan aloittamiseen. Tuemme esimerkiksi rahoitukseen ja yrityksen perustamiseen sekä markkinointiin liittyvissä asioissa, mutta myös toimitilan hankkimisessa ja kuntosalitoiminnassa. Olemme yrittäjän apuna ja kumppanina myös aloitusvaiheen jälkeen.

Uuden Ole.fit-yrittäjän lisenssimaksu on pienempi kuin alalla keskimäärin. Lisenssikumppanuus eroaa tavanomaisesta franchising-yrittämisestä esimerkiksi siinä, että lisenssimaksu ei ole liikevaihtosidonnainen, vaan perustuu liikepaikan kokoon. Kuntosaliyrittäjille jää toimintamallissa myös paljon omaa päätäntävaltaa. 

– Tähtäämme toiminnassamme siihen, että lisenssiyrittäjä menestyy ja vaurastuu. Se motivoi myös meitä, Tomi Peltonen sanoo.

– Ole.fit-konsepti poikkeaa yrittäjän näkökulmasta perinteisestä franchising-toiminnasta muun muassa kustannusten ja ketjun sitoutumisen osalta, kertoo myös Suomen tunnetuimmaksi kuntosaliksi nykyään mainitun Ole.fit Tammiston yrittäjä Riku Kärkkäinen. – Ketjun tuki on ollut merkittävässä asemassa toiminnan alkuvaiheessa, varsinkin kiinteistöön ja ennakkomyyntiin liittyvissä asioissa. Polku kuntosaliyrittäjäksi on tehty helpoksi.

Toisaalta myös kuntosaliasiakkaiden kynnys on pidetty tarkoituksellisen matalana. 

– Saleillamme ei ole esimerkiksi liittymis- tai palvelumaksuja, emmekä edellytä pitkäaikaista jäsenyyttä, Tomi Peltonen kertoo.

Kohti kansainvälistymistä

Ole.Fit-kuntosalimalli perustuu täysin perustajiensa ideaan, toimintaan ja omiin sijoituksiin. Yrityksessä ei ole mukana pääomasijoittajia.

Kuntosalikonsepti, joka menestyy myös aikoina, joina uutisoidaan toisten kuntosalien ongelmista ja franchising-toimintamallin joustamattomuudesta, kiinnostaa jo Suomen ulkopuolellakin. 

– Teoriassa olemme jo nyt vientivalmiudessa, mutta nopean kansainvälistymisen sijasta keskitymme toistaiseksi hallittuun kasvuun Suomessa, Tomi Peltonen kommentoi. – Vuonna 2019 on avattu jo kaksi uutta Ole.fit-kuntosalia, ja koko vuoden aikana avauksia on kymmenkunta. Tavoitteemme on, että vuonna 2021 Suomessa on 50 Ole.Fit keskusta.

Fit Global Oy on vuonna 2016 perustettu yksityinen ja suomalainen kuntosalipalveluita tarjoava yritys. Ketjuun kuuluu tällä hetkellä 28 kuntosalia joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 5,6 M€. Asiakkaita ketjussa on noin 11 000. 

Please follow and like us:
error

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

error

Enjoy this blog? Please spread the word :)