More

    TPS jyräsi Salibandyliigassa – Oskari Fäldenille harvinainen nollapeli

    Maalivahti Oskari Fälden piti maalinsa puhtaana, kun TPS murjoi keskiviikkona Salibandyliigassa LASB:n 10-0. Nollapeli on lajissa harvinaista herkkkua, sillä viime kauden runkosarjassa siihen kykeni vain tammikuussa TPS:n nollannut Classicin Lassi Toriseva.

    Sarjan kolmella tappiolla aloittanut viime kevään hopeajoukkue TPS latoi viikonlopun avausvoitossaan ÅIF:n nuottaan kymmenen palloa, ja sama tahti jatkui tänään. Nopea 3–0-johto pakotti vieraat aikalisään jo avauserän puolivälissä, mutta erälukemat 3-0, 3-0 ja 4-0 kertovat, ettei TPS ollut tänään jarrutettavissa.
    – Pelattiin lähes ehjä 60 minuuttia, TPS:n päävalmentaja Janne Kainulainen kiitti seuran sivuilla.
    – Hyvä pelin alku johti meidät hyvään lopputulokseen. Joukkue on osoittanut, että oppii nopeasti aiemmista peleistä ja se antaa hyvän mahdollisuuden jatkaa hyvällä tiellä. Nollapeli on hyvä asia.
    Joonas Koskinen laukoi TPS:n maaleista kaksi ja syötti kolme.

    Tampereella Nokian KrP löi hyvin puolustaneen Westend Indiansin vasta rangaistuslaukauksilla 4-3. Espoolaiset vieraat ehtivät johtaa 0-1, 1-2 ja 2-3, mutta joka kerta laukoi Joona Rantala Nokian taas tasoihin. Rangaistuslaukauskisa ratkesi vasta kuudennessa parissa, jossa kukapa muu kuin Joona Rantala onnistui ja KrP-maalivahti Jesse Kanerva kesti Indiansin Valtteri Kainulaisen yrityksen. Vieraiden tehomies oli kaikki peliajan kolme osumaa syöttänyt Aaro Astala.

    Keskiviikon kolmas ottelu pelattiin Hämeenlinnassa, jossa altavastaaja Steelers taipui puhtaan pelin Oilersille vasta loppuhetkillä maalein 6-7. Steelers johti avauserässä 3-1 ja oli kolmannessa tappiolla 4-6, mutta jo kaksi maalia syöttämään ehtinyt Nico Jonaeson nosti Teräsmiehet ensin maalin päähän ja sitten ilman maalivahtia tasoihin. Kaksi minuuttia ennen loppua Matias Veikkola laukoi kuitenkin Oilersille voittomaalin eivätkä isännät kyenneet enää tasoitukseen edes kuudella neljää vastaan.

    Ilman pistemenetyksiä jatkavat sarjassa neljä voittoa ottaneet Classic sekä Oilers ja vasta kahdesti pelannut SPV.

    Salibandyliiga jatkuu perjantaina Espoossa ottelulla Westend Indians–SPV.

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)