010-3274230

Triathlonkesä käynnistyy Vanajanlinnasta

Loppuunmyyty Finntriathlon Vanajanlinna avaa triathlonkesän sunnuntaina 3.6.2018.

Triathlonkausi käynnistyy tänä vuonna jo kesäkuun alussa. Lämmin toukokuu on saanut triathlonkansan sankoin joukoin liikkeelle ja Vanajanlinnassa on mukana noin 500 kilpailijaa. Vanajanlinna toimii Finntriathlonin kauden avauskilpailuna jo viidennen kerran.
Vanajanlinnassa kilpaillaan totuttuun tyyliin pikamatkalla, jossa uidaan 750 metriä, pyöräillään 20 kilometriä ja juostaan 5 kilometriä.

– Uutuutena kaudelle 2018 tarjoamme aloittelijoille, nuorille ja kuntoilijoille tarkoitetun ns. supersprinttimatkan. Matkoina ovat uinti 200 m, pyöräily 10 km ja juoksu 2,5 km, joten tämä todellakin sopii kaikille. Finntriathlon Vanajanlinna on myös Suomen Triathlonliiton Nuorten Suomen Cup -kilpailusarjan ensimmäinen kilpailu kaudella 2018, tapahtumapäällikkö Juuso Kutvonen kertoo.

Vanajanlinnassa kilpailukeskus ja -reitit ovat lähellä toisiaan, joten yleisö pääsee seuraamaan kilpailua lähietäisyydeltä. Uintiosuus uidaan Katumajärvessä, pyöräreitti kulkee Vanajanlinnantiellä ja juoksuosuus etenee linnan pihapiirissä golfkentän tuntumassa.

– Finntriathlon Vanajanlinna tarjoaa sprinttimatkoilla turvallisen ensipuraisun lajista. Kilpailu toimii myös erinomaisesti valmistavana välietappina, jos tähtäin on pidemmillä matkoilla, Kutvonen sanoo.

Miehissä on mukana yleisen sarjan kansallista kärkeä, jota haastavat nuorten sarjalaiset mm. Joel af Hällströmin johdolla sekä kaksi venäläiskilpailijaa. Naisten sarjassa kärkisijoituksista taistelevat mm. viime vuoden voittaja Anni Antikainen, Sonja Kallio ja Venla Koivula-Huttunen.

– Tänäkin vuonna tullaan näkemään tiukka kilpailu suomalaisten huipputriathlonistien kesken. Lisäksi ikäsarjoissa on paljon kovia menijöitä, Kutvonen toteaa.

Kilpailun järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Finntriathlonin kanssa Vanajanlinna, Hämeenlinnan kaupunki ja paikalliset yhdistykset.

Finntriathlon järjestää kesän 2018 aikana viisi Finntriathlon-tapahtumaa sekä Nokian Tyres IRONMAN 70.3 Finland –tapahtuman Lahdessa. Ne keräävät yli 4000 erillistä osallistujaa. Finntriathlon-tapahtumat kaudella 2018: 11.6. Vanajanlinna, 2.7. Vierumäki, 15.-16.7. Joroinen, 30.7. Levi, 6.8. Tahko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.