More

    Veikkausliigan mestariksi Ilves?

    Ollaan vielä tavallaan alkukaudessa ja HJK on yhä monien mielestä mestarisuosikki ja onkin sarja kakkosena, mutta sarjaa johtaa yhä hieman yllätyksellisesti hyvin kautensa aloittanut Tampereen Ilves. Jarkko Wissin vetämä Ilves on perustanut pelinsä suomalaisittain totuttuun hyvää puolustuspelaamiseen, jossa on koko joukkue mukana ja siksi Ilveksen puolustus on päästänyt vähiten maaleja tähän mennessä.

    Joukkueen psyykkinen vire ratkaisee

    Käytännössä jokainen Veikkausliigan pelaaja osaa pelata jalkapalloa. Eli pelaajat kyllä osaavat tehdä pallolla vaikka mitä ja potkaista kierteitä, kulmapotkuja ja yläkulmavetoja ja syöttää millimetrin tarkasti – harjoituksissa, mutta ero todellisen ammattilaisen ja puoliammattilaisen välillä tulee siinä, että ammattilainen pystyy siihen samaan kovassa painetilanteessa ottelussa, jossa katsojia voi olla yli 50 000 tuhatta. Ammattilainen myös pelaa kovaa ja itsevarmasti, siitä hänelle sitten voidaan maksaa miljoonia eurokentillä, ja siksi parhaat suomalaiset pelaajat pyrkivät sinne pelaamaan. Pelaamalla vain Suomessa ei voi olettaa, että urheilijarahastoon on hirveästi rahaa kertynyt peliuran ajalta.

    Psyyke ratkaisee monesti myös vedonlyönnissä. Veikkausbonukset.com sivusto tuottaa tasaisesti pelivihjeitä eri liigoihin ja turnauksiin ja vihjeitä voi käyttää omien veikkausten pohjana. Jokaiselle urheiluvedonlyöntiä harrastavalla on omat tapansa tehdä otteluvalinnat. Toiset pelaavat täysin tiettyä sarjaa ja jopa tiettyä seuraa ja toiset etsivät Vuoksenmaan oppien mukaisesti ylikertoimia. Urheiluvedonlyönnissä tiedolla on iso osuus onnistumisessa, mutta kuten kaikissa lajeissa, myös esimerkiksi jalkapallossa kukaan ei koskaan tiedä ottelun lopputulosta ennen kuin loppuvihellys kuullaan. Urheiluvedonlyönnistä tekeekin juuri erilaisten turnausten ja otteluiden yllätyksellisyys niin mielenkiintoisen. Jos katselee vaikka MM-jalkapalloa tai vaikka Suomen karsintaotteluita televisiosta sellaisenaan on ottelu ihan hyvää viihdettä, mutta jos ottelua katselee laitettuaan, vaikka Suomelle parikymmentä euroa vetoa kiinni, niin mielenkiinnon ja jännityksen taso nousee heti.

    Vedonlyönnin avuksi saatavilla oleva tiedonmäärä on viime vuosina noussut selkeästi, osittain kiitos Internetin ja osittain kiitos nimenomaan tekniikan kehityksen, ongelma on vain siinä, että kaikkea tietoa ei voi analysoida, ja valittaessa pelikohteita täytyy itse tehdä valinnat, mitä tietoja käyttää päätöksen teossa ja kohteiden valinnassa.

    Tampereen Ilves

    Mikä on johtanut siihen, että Ilves on Jarkko Wissin alaisuudessa saanut tälle vuodelle näin hyvän alun? Mitä joukkue on tehnyt oikein vai onko joukkueella käynyt vain todella hyvä tuuri otteluissa? Kaikki odottivat HJK:n taas jyräävän mestariksi, sillä HJK:n resurssit ja rahavarat ovat selkeästi kaikkia muita joukkueita suuremmat, mutta näin ei käynyt ja Lehkosuo vaihdettiin pian uuteen valmentajaan, jonka tehtävänä on nyt ottaa Ilves kiinni ja mennä ohi, mutta helppoa se ei tule olemaan. Kahdeksan perättäistä voitotonta ottelua on rumaa katsottavaa minkä tahansa joukkueen sarakkeessa, saatikka sitten mestarisuosikki HJK:n.

    Ilveksen kauden aloitus oli melkoista puolustamisen juhlaa, sillä joukkue ei päästänyt viidessä ensimmäisessä pelissä maaliakaan, mutta teki neljä.  Liigan kärjessä on tiukkaa, mutta kuopiolaisilla ja HJK:lla on enemmän pelejä pelattuna kuin Ilveksellä, joka ei ole hävinnyt kuin yhden ottelun koko kauden aikana. Ilveksen ainoa tappio tuli juuri KuPS:ia vastaan vieraissa. KUPS:in Reuben Ayarna teki kotijoukkueen ainokaisen ottelun toisella puoliajalla.

    Ilveksen paras alkukauden maalintekijä on Lauri Ala-Myllymäki, joka on vasta 22-vuotias mutta valittiin kesäkuussa Veikkausliigan kuukauden pelaajaksi. Lauri on Ilveksen kasvatti ja teki uransa ensimmäisen hattutempun joukkueen voittaessa KPV:n 4-2. Lauri kertoo harjoittevansa omaa potkutekniikkaansa joukkueen omien harjoituksen lisäksi. Laurilta on kysytty myös hänen suosikkiaan jalkapalloilijoista ja selkeä ykkönen oli Jari Litmanen ja joukkuesuosikki löytyy Englannin Valioliigasta: Arsenal.  Laurin pidemmän aikavälin tavoitteet löytyvät luonnollisesti ulkomailta. Jo viime kauden päätteeksi piti löytyä pelipaikka muualta kuin Suomesta, mutta vielä ei sopivaa sopimusta löytynyt, joten tämä kausi jatkuu Ilveksen riveissä ja Lauri kasvanee pelaajana edelleen paremmalle tasolle.

    HUOM! Tämän artikkelin kirjoittamisen jälkeen pelattiin Ilveksen kotiottelu SJK:ta vastaan, jossa Lauri täräytti jälleen kaksi maalia!

    Ilveksen valmentaja Jarkko Wiss valittiin samalla kesäkuun valmentajaksi voittamalla molemmat kesäkuun ottelunsa. Edellisen pelin jälkeen (joka Ilves voitti), Wiss kertoi joukkueen olevan kyllä kunnossa, mutta pelaajien pitää pystyä jatkossa paremmin keskittymään koko ottelun ajan, nyt kuulemma keskittyminen välillä herpaantuu ja se antaa vastustajalle ilmaisia mahdollisuuksia ottaa joukkueesta niskalenkki.

    Moni asia jalkapallo-ottelussakin ratkaistaan pelaajien pään sisällä. Ratkaisut, jotka tehdään sekunnin murto-osassa, minne syöttää, miten lähteä harhauttamaan, saattavat olla oikeita ratkaisuja, tai vääriä, jotka voivat pahimmillaan johtaa pallon löytymiseen omasta verkosta.

    Jairilta odotetaan enemmän

    Yksi pelaaja löytyy Ilveksen pelaavasta kokoonpanosta, jolta odotetaan vielä enemmän loppukaudelle. 24-vuotias brasilialainen Jair avasi maalitilinsä 8.5. tasoittamalla pelin FC Honkaa vastaan. Jair teki maalinsa puskemalla, joka hänen omien sanojensa mukaan on hänelle erikoista. Jair ei ole varsinainen maalintekijä vaan Wissin tyylinen keskikentän rakentaja, mutta totta kai brassivahvistukselta odotetaan lisää maaleja. Yksi maali 12 ottelussa ei ole riittävästi. Wissin mukaan Jair on hiljainen johtaja ja Jair valittiinkin Veikkausliigan kesäkuun joukkueeseen.

    Jair Tavares Da Silva muutti jo 11-vuotiaana pois kotoaan jalkapallon takia ja on pelannut Suomen kentillä jo sen verran, että suomenkielikin alkaa onnistua. Jair aloitti oman peliuransa kotikaupungin Ituano FC:ssä 15-vuotiaana ja Suomeen Jair saapui 2016 AC Ouluun. Viime kauden päätteeksi Jair valittiin Ykkösen parhaaksi keskikenttäpelaajaksi.

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)