010-3274230

e-Urheilu – uuden ajan urheilua

Elisaviihteellä jo televisossakin…

Monet eivät miellä e-Urheilua urheiluksi, eikä se sitä varsinaisesti olekaan vaikka sen nimessä sana urheilu suomeksi onkin. Englantilainen termi eSports ei paljoa parempi ole, mutta näillä mennään. Kyseessä on siis tietokonepelaaminen kilpatasolla. Vielä 90-luvulla tietokoneilla pelaaminen oli nörttien hommia, eikä niistä peleistä pelaamalla rahaa saanut, vain tekemällä pelit. Mutta 2000-luku on tuonut suuren muutoksen ja nykyään eSports on maailmanlaajuisesti se laji, jota 18-26 vuotiaat nuoret aikuiset seuraavat eniten.

Ei siis mikään ihme, että suomi kasino on mukana silloin kun se on mahdollista. Ongelma vain täällä Suomessa on, että vaikka nettikasinolla olisi eurooppalainen rahapelilisenssi ja suomalaiset saavat pelata sen pelejä, ei eurooppalainen nettikasino saa markkinoida pelejään Suomessa(!). e-Urheilu on jo osa monien nettikasinoiden urheiluvedonlyöntikohteita ja muutenkin monet nettikasinoiden pelitoimittajista ovat ottamassa oppia e-Urheilu genren peleistä. Tutut Tekken hahmot ovat jo päässeet automaattipeliin kamppailemaan vastakkain ja seuraavan sukupolven automaattipelit voivat hyvinkin olla nykyisten automaattipelien ja e-Urheilupelien risteytyksiä, joissa myös taidolla on osansa. Muutenhan nykyään kaikki automaattipelit ovat 100 % sattumaa ja kuka tahansa voi voittaa tai hävitä pelin seuraavalla pelikierroksilla. Näin siis jopa niissä miljoonien eurojen superjättipottipeleissä, joita mm. MIcrogaming ja NetEnt tuottaa nettikasinoiden pelaajien pelattavaksi.

Miten pelaamaan e-Urheilupelejä?

Aleksi Virolainen on suomalainen CS:GO ammattilainen ja pelasi tässä kuvassa vielä ENCEn riveissä, nykyään eurooppalaisen team OG:n In-Game-Leaderina

Ensinnäkin sinun pitää ymmärtää, että huipulle pääsevät todellakin vain parhaat. Parhaaksi ei pääse ilman satojen tuntien harjoittelua ja pelaamista ja silloinkin tarvitaan onnea, että saat oikeat tiimikaverit ja pääsette alusta alkaen mukaan alimman tason turnauksiin ja siitä vähitellen ylöspäin. Tällä hetkellä on maailmalla noin puolisen tusinaa sellaista peliä, joita pelaamalla voi oikeasti ansaita rahansa kansainvälisillä markkinoilla ammattina. Näistä tällä hetkellä vain Dota 2 peli on sellainen, jossa voit pelata itsesi miljonääriksi voittamalla vain yhden turnauksen. Myös PUBG pelissä on ollut miljoonapotteja, mutta yleensä isoissakin peleissä kuten CS:GO ja LoL voittosummat ovat satojen tuhansien eurojen luokkaa, jopa isoimmissa turnauksissa.

Pelaamisen aloittaminen on helppoa. Jokainen peli on ladattavissa netistä ja ne ovat nykyään lähes kaikki maksuttomia. Jokainen aloittaa aluksi aivan matalammalta tasolta ja vähitellen kykyjen kehittyessä nousee tasoja eteenpäin, kunnes pääsee sellaiselle tasolle, että ammattilaisorganisaatiot jo huomaavat ja kenties palkkaavat tiimiin ensin varapelaajaksi, tai jopa suoraan ykkösvitjaan pelaamaan. E-urheilu on ollut framilla nyt kymmenisen vuotta, mutta koko ala on vasta alkutekijöissään ja koko eSports genre tulee vain kasvamaan.

Pelit kuten PUBG, CS:GO, Valorant, Dota 2 ja League of Legends ovat joukkuepelejä, eli pärjätäkseen aivan maailmanhuipulla tulee joukkueen olla täysi yhteen nivoutunut ja yhteisiä taktiikoita noudattava. Esimerkiksi CS:GO pelin parhaiden joukkueiden keski-ikä on tasolla 24-25 vuotta ja jokaisella pelaajalla on takanaan lähes kymmenen vuotta pelin pelaamista. Uudet pelit kuten Riot Gamesin uusi Valorant on tullut markkinoille tarjotakseen vaihtoehdon Valve Corporationin CS:GO pelille. Molemmat pelit noudattavat samantyylistä ideaa ja tätä on myös katsojan kohtuullisen helppo seurata. Dota 2 ja LoL ovat taasen katsojallekin hieman haastavampia, koska pelaajat eivät olekaan enää ihmishahmoja vaan kaikkea muutakin.

Mitä pelaaminen vaatii

PUBG peliä voit pelata, vaikka kotisohvalta älypuhelimella ja muita genren pelejä kotikoneella. Mutta pystyäksesi haastamaan itseäsi parempia ja kehittymään, pitää esimerkiksi nettiyhteytesi olla huippu nopea ja koneeni grafiikat kunnossa. Sitten on kiinni omasta oppimiskyvystä, näkökyvystä sekä reagointinopeudestasi. Isoissa turnauksissa, pelataan ne areenoilla tai online-peleinä on kyse vielä omien hermojen hallinnasta. Siksi maailman parhailla e-Urheilu joukkueilla on omat fysiikka- sekä psyykevalmentajansa. Parhaiden joukkueiden erot TOP10 tasolla ovat niin pieniä, että jokaisen pitää laittaa parastaan, jotta joukkue pystyy säilyttämään asemansa ja pysymään kärjessä – varsinkin kun suosituimmissa peleissä on turnauksia koko ajan ja uusia pelaajia ja joukkueita pyrkii korkeimmalle tasolle.

Pelituoli, nopea pelikone, kunnon näppäimistö ja hyvä hiiri – niillä pääsee jo pitkälle. Kokeile ihmeessä jotain näistä peleistä ennen kuin lyttäät koko alaa. Esimerkiksi League of Legends peliä pelataan joka päivä miljoonilla koneilla!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

error

Enjoy this blog? Please spread the word :)