010-3274230

Amerikkalaisen jalkapallon EM-lopputurnaus pelataan Suomessa heinä-elokuussa

Suomi isännöi amerikkalaisen jalkapallon miesten Euroopan mestaruuskilpailuja Vantaalla 29. heinäkuuta – 4. elokuuta. Amerikkalaisen jalkapallon kansainvälinen kattojärjestö IFAF vahvisti Suomen kisaisännyyden tiistai-iltana.

Suomen lisäksi kisoihin osallistuvat Iso-Britannia, Itävalta, Ranska, Ruotsi ja Tanska.

– Tulevan kesän mestaruusturnaus tarjoaa huikean kattauksen eurooppalaista amerikkalaisen jalkapallon osaamista ja toimii samalla reittinä kohti vuoden 2019 maailmanmestaruuskilpailuja, toteaa IFAF:n toiminnanjohtaja Andy Fuller.

– Olen todella iloinen, että lopputurnaus pidetään nimenomaan Suomessa, Fuller jatkaa. – Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on kokenut turnausisäntä, joten meillä on kaikki syyt odottaa jännittävää ja viihdyttävää tapahtumaa.

SAJL:n puheenjohtaja Roope Noronen toivottaa muut kisamaat ja katsojat tervetulleeksi Vantaalle:

– Olemme todella ylpeitä saadessamme toimia kisajärjestäjinä, ja tulemme tekemään kaikkemme, jotta kisavieraat viihtyvät hyvissä olosuhteissa.

Amerikkalaisen jalkapallon Euroopan mestaruudesta on pelattu vuodesta 1983 alkaen ennen tulevan kesän kisoja 13 kertaa. Suomi on kisahistorian menestyksekkäimpiä maita viidellä mestaruudellaan (1985, 1993, 1995, 1997, 2000), neljällä hopeallaan (1983, 1989, 1991, 2001) sekä kahdella pronssillaan (1987 ja 2005). Edellisissä, Itävallassa vuonna 2014 pelatuissa EM-kisoissa Suomi sijoittui neljänneksi.

Miesten EM-lopputurnaus on pelattu Suomessa kahdesti aiemmin, vuosina 1987 ja 1991. Aikuisten arvoturnauksissa Myyrmäen Urheilupuisto Vantaalla on toiminut edellisen kerran amerikkalaisen jalkapallon areenana vuonna 2013, jolloin Suomessa järjestettiin naisten MM-kilpailut.

Vajaan viikon aikana yhteensä yhdeksän ottelua

Vantaan EM-kisoissa pelataan kahdessa alkulohkossa, joista joukkueet jatkavat lohkosijoituksensa mukaisesti joko loppu-, pronssi- tai sijoitusotteluun. Suomen kanssa samassa lohkossa pelaavat Iso-Britannia ja Ranska. Toisessa lohkossa pelaavat Ruotsi, Itävalta ja Tanska.

Amerikkalaisen jalkapallon EM-lopputurnaus 2018

Myyrmäen Urheilupuisto, Vantaa:

Sunnuntai 29.07.
15.00: Tanska – Itävalta
19.00: Suomi – Iso-Britannia

Tiistai 31.07.
15.00: Ruotsi – Tanska
19.00: Iso-Britannia – Ranska

Torstai 02.08.
15.00: Itävalta – Ruotsi
19.00: Ranska – Suomi

Lauantai 04.08.
11.00: sijoitusottelu
15.00: pronssiottelu
19.00: loppuottelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.