More

    Happee otti edun Mannisen jatkoaikamaalilla, Nokia ja EräViikingit mättivät osumia

    Salibandyliigan puolivälierissä pelattiin torstaina kolme ottelua, ja niistä dramaattisin nähtiin Jyväskylässä, jossa Happee löi TPS:n 4-3 Jami Mannisen jatkoaikamaalilla. Happee siirtyi ottelusarjassa 2-1-johtoon samoin kuin Westend Indiansin 11-4 kaatanut EräViikingit ja SPV:n 10-5 kukistanut Nokian KrP.

    Kotonaan tarkalla pelillä Happeen yllättänyt TPS oli tänään vielä viisi minuuttia ennen loppusummeria 3-2-johdossa, mutta sitten iski ylivoimalla Peter Kotilainen illan kolmannen maalinsa. Kotilaisen kova laukaus kimposi maalivahti Pyry Luukkosen olkapäästä puolustaja Lauri Stenforsiin ja siitä TPS:n omaan verkkoon. Jatkoajalla Jami Manninen ja Kotilainen karkasivat vastahyökkäykseen ja sahasivat upean ratkaisun Mannisen viimeistelemällä osumalla.

    Katso ratkaisumaali tästä: https://www.youtube.com/watch?v=m5Ev-9VFjhY

    Tampereella nousi puheenaiheeksi runkosarjan pistekuningas Henri Johansson, joka mätti uskomattomat viisi maalia ja päälle kaksi maalisyöttöä. Illan avausmaalin laukoi Peliveljien Mikko Kohonen, mutta jo ennen pelin puoliväliä KrP oli karannut 4-1-johtoon. Nokialaisten ykkösviisikko takoi joukkueensa maaleista yhdeksän, ja Henri Johanssonia säestivät ahneimpina Jere Oksanen ja Morics Krumins kummankin kirjauttaessa saldon 2+2. Sami Koski syötti vieraiden maaleista neljä.

    Vantaan Energia Areenalla kykeni joukkueiden avauskohtaamisen voittanut Westend Indians vielä avauserässä kaventamaan EräViikinkien kolmen maalin johdon tilanteeksi 3-2. Toisessa erässä isännät kuitenkin karkasivat jo 9-2-johtoon, ja kolmatta leimasi Indiansin sitkeä yritys riskillä ilman maalivahtia. Peli kuudella viittä vastaan tuotti Valtteri Kainulaisen kavennuksen, mutta oma tyhjä verkkokin räpsähti kahdesti. Lauri Kapanen latoi isännille tehot 3+2, ja Tuomas Iiskola iski EräViikinkien maaleista neljä.

    Perjantaina ovat vuorossa neljännet puolivälierät Oilers – Classic ja TPS – Happee.

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)