More

    Jalkapallon MM-turnaus Venäjällä

    Kisakaupunkeja on 11 ja päänäyttämä Moskovassa. Tiesitkö muuten, että tämä on ensimmäinen kerta kun Venäjällä järjestetään jalkapallon MM-turnaus. Kisoissa on mukana 32 maata ja otteluita pelataan 64 kpl – mukana myös ”taisteluhuudoistaan” tutu Islanti, joka heti ensimmäisessä ottelussa aiheutti väreilyä ilmassa taisteltuaan 1-1 tasapelin Argentiinan kanssa. Puhumattakaan eilisestä Saksan taaperruksesta hyvin pelannutta Meksikoa vastaan, joka myös voitti ottelun pelin ainokaisella maalilla. Eikä se Brasiliakaan onnistunut voitolla aloittamaan, vaikka paikkoja oli millä mitalla, tuloksena kuitenkin vain tasapeli Sveitsiä vastaan- kuka tahansa voi vielä olla mestari.

    Jalkapalloilun suola on joukkuepelaaminen, syöttökuviot, maalivahtien huippupelastukset, mutta ennen kaikkea maalit. Ronaldon hattutemppu Espanjaa vastaan ja kisaisäntien viisi maalia Saudi-Arabian verkkoon ovat syitä, miksi jalkapalloa katsotaan. Mistä löytyy tämän turnauksen maalitykki? Onko se rangaistuspotkun epäonnistuja Lionel Messi vai isäntämaa Venäjän Cheryshev joka iski kaksi kertaa avausottelussa.

    Unibetin jalkapallokohteissa MM-kisat näkyvät luonnollisesti päivittäin kunnes mestari on selvillä. Tänäänkin jokainen pelattava ottelu löytyy myös vedonlyöntilistoilta. Naapurimme Ruotsi kohtaa Etelä-Korean, Belgia kohtaa Panaman ja iltaottelussa Englanti ottaa mittaa Tunisiasta – helposti voisi sanoa, että voittajat ovat Ruotsi, Belgia ja Englanti – mutta onneksi jalkapallo on laji, jossa voittajaa ei koskaan tiedä varmaksi ennenkuin tuomari puhaltaa loppuvihellyksen- sen ovat saaneet jo kokea lähipäivinä edellä mainitut Saksa ja Argentiina sekä Brasilia.

    Jalkapallon MM-turnaus on myös yksi niitä harvoja jalkapallotapahtumia, jotka ovat nähtävillä kaikille suomalaisille ilman maksukanavia – melkoinen ponnistus YLE:ltä. Yle maksaa Fifalle MM-kisojen lähetysoikeudesta useamman miljoona euroa ja tämän summan suuruusluokan on myöntänyt neuvottelut Fifan kanssa käynyt Ylen urheiluoikeuksien vastaava päällikkö Robert Portman. miten käy vuoden 2026 kisojen, kun ottelumäärä nousee silloin 80:een, voidaan Portmanin mielestä silloin harkita paluuta muiden Pohjoismaiden yhteishankintaan. Tällä kertaa tämä yksinäinen tie oli kuulemma suomalaisille edullisempi.

    Jalkapallo lienee yhä maailman eniten pelattu joukkuelaji ja siksi vastakkain voivat hyvin olla Belgia ja Panama, jonka tie turnaukseen oli melkoisen erikoinen. Panaman luottopelaaja tapettiin kesken karsintojen, kyseenalainen osuma ratkaisi ja presidentti antoi koko kansalle vapaapäivän – “Moni tulee itkemään”.

    Yksi iso kysymys on miten Pohjoismaat pärjäävät tässä turnauksessa. Mukana ovat kuitenkin Ruotsi ja Islanti? Islanti ensikertalaisena ja jokainen piste ja jokainen ottelu on eteenpäin menemistä, mutta entä Ruotsin odotukset? Ruotsin karsintataival kuuluu ehdottomasti jalkapallon MM-kisojen tuhkimotarinoihin. Äärimmäisen kovasta lohkosta tiensä pudotuspeleihin raivannut naapurimme tiputti lopulta Italian ulos kisoista ensimmäistä kertaa 50 vuoteen ja antoi todellisen myrskyvaroituksen kunnostaan. Miten sitten Zlatanin puuttuminen vaikuttaa joukkueeseen- positiivisesti vai negatiivisesti, jää nähtäväksi – aikamoinen tuittuilijahan Mr Ibrahimovic on. Ruotsi nähtiin edellisen kerran MM-näyttämöllä vuonna 2006, jolloin se eteni 16 parhaan joukkueen joukkoon hävitäkseen sitten Saksalle. Tänä vuonna ei naapurille ole luvassa yhtään helppoa ottelua.

    Tätä kirjoittaessani Ruotsi pelaa juuri avausotteluaan aurinkoisessa säässä Etelä-Koreaa vastaan ja peli on puoliajalla yhä maaliton.

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)