More

    Leijonien matkassa: Kesä kolkuttaa leijonaperheen ovella

    Jenkkifutiskesä lähestyy! Sen varmoja merkkejä ovat toppatakin vaihtaminen leijonien huppariin, ulkotreenien alkaminen sekä sarjaohjelman julkaisu. Valitettavasti se kesä on vielä sen verran kaukana että Lionsin tai Lionessesin osalta sarjaohjelmaa ei ole täysin julkaistu, mutta UNC:n osalta pelipäivät ovat jo tiedossa.

    Tärkeimmät päivämäärä lohjalaisille ovat 14.7. sekä 11.8., jolloin UNC pelaa Harjun kentällä. Hangossa pelataan 9.6. sekä 18.8. Kaudelle mahtuu myös yksi peli arki-iltana, kun Helsingissä kohdataan Wolverines 2.7. maanantaina. Sarjaohjelman voi käydä kätevästi katsomassa joukkueen kotisivuilta osoitteessa www.unc.fi

    Lionsin ja Lionessesin kausi alkaa aikaisemmin, jo toukokuussa. Lionessesin avausottelu on Helsingissä Brahen kentällä perjantai-iltana 11.5. joten talven ja kevään aikana kerättyä jenkkifutisnälkää pääsee leijonaperheen osalta helpottamaan alle kuukauden päästä.

    Mitä lähemmäs kesää kohti edetään, sitä enemmän tapahtuu myös pelaajiston puolella. Ulkomaalaisvahvistukset ovat puhututtaneet jenkkifutiskansaa jo pitkään. Siinä missä aiemmin se oli ajankohtaista lähinnä Vaahteraliigassa, nykyään joukkueisiin hakeutuu tai haetaan pelaajia ulkomailta kaikilla sarjatasoilla. Viime vuosina Lionsia vahvistivat espanjalaiset Jorge ja Artur. Dramatiikkaa riitti viime kaudella kun Rovaniemi Nordmen diskattiin sääntöjenvastaisen ulkomaalaispelaajan takia. Leijonaperheen joukkueihin on tulossa tänäkin vuonna taitoa myös kotimaan rajojen ulkopuolelta, joten kannattaa seurata sosiaalista mediaa sekä kotisivuja tulevien viikkojen aikana.

    Ville Montonen, Lohja Lionsin viestintävastaava

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)