010-3274230

Lionsin matkassa: Ainutlaatuinen pallopeli

Amerikkalaisen jalkapallon ainutlaatuisuutta on käsitelty aiemminkin. Lähinnä olen halunnut tuoda esiin että lajista löytyy tekemistä kaikenikäisille ja –kokoisille. Mutta yksi aspekti on tyystin unohtunut, ja se on tämän pelin ainutlaatuisuus verrattuna kaikkiin muihin maailman pallopeleihin. Missään muussa pallopelissä ei ole niin montaa pelaajaa jonka tavoitteena ei ole missään vaiheessa peliä edes koskea palloon. Kuten Lionsin puheenjohtaja Simo Takanen sanoi, ”en viime kaudella koskenut palloon pelissä kertaakaan”. Toki pelissä sattuu ja tapahtuu, ja joskus pallo yllättää pelaajan. Kuten kävi eräälle puolustuksen linjamiehelle, joka muutama kausi sitten Vaasassa löysi yhtäkkiä käsistään pelipallon. Hänen ihmeteltyään mitä sillä tehdään, muut joukkue onneksi avusti ja kertoi että juokse se maaliin. Harvinaista herkkua, tosin tämä pelaaja toisti tempun vielä uudestaan sillä kaudella.

Tarkoitus on tuoda esiin että pärjätäkseen amerikkalaisessa jalkapallossa ei tarvitse omata vahvaa taustaa pallopeleistä. Esimerkiksi moni painija on luonut erittäin menestyksekkään uran lajin parissa, vaikka pallopeleistä ei olisi yhtään kokemusta. Voimanostajan räjähtävät ominaisuudet pääsevät lajissa edukseen, kuten myös pikajuoksijoiden nopeus. Urheilullisuus auttaa omaksumaan lajitaidot nopeasti. Jos taas urheilullisuus on hieman päässyt ”repsahtamaan”, ei hätää. Tässä lajissa se kehittyy kokonaisvaltaisesti.

Jos jenkkifutiskärpänen on nyt puraissut mutta kokeilemisen esteenä on kokemattomuus pallopeleistä, voin kertoa että se ei ole mikään kynnyskysymys. Leijonien kaikki treenit ovat avoimia, eli mukaan voi tulla kuka vaan ja koska vaan. Toki kannattaa ennakkoon ottaa yhteyttä niin osaamme varata varusteet valmiiksi.

 

Ville Montonen, Lohja Lionsin viestintävastaava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.