More

    Naispelaajat loistivat EM-kisoissa keskiviikkona

    Jenny Nyström ja Sonja Pekkola voittivat avausottelunsa EM-kisojen naisten nelinpelissä. Voitto Irlannin parista Sara Boyle ja Rachael Darragh heltisi suomalaisille eräluvuin 2-1.

    Jenny Nyström & Sonja Pekkola / kuvaaja Joonas Puhakka

    Ensimmäinen erä meni Nyströmille ja Pekkolalle suhteellisen selvästi numeroin 21-15, mutta toisessa erässä nuoret irlantilaiset olivat parempia ja voittivat samoin luvuin 21-15.

    Kolmannessa erässä Nyströmillä ja Pekkolalla oli jo selvä johto tilanteessa 11-5, mutta vastustajat kuroivat sen nopeasti melkein kiinni ja kohta suomalaisten johto olikin ainoastaan kolme pistettä. Tuon tärkeän pienen johdon he kuitenkin onnistuivat pitämään loppuun asti. Kolmas ottelupallo toi lopulta ratkaisun kun Nyström ja Pekkola voittivat lukemin 21-16. Ottelun kesto, 52 minuuttia, osoittaa että peli oli tasainen ja hyvätasoinen.

    Hävitystä erästä huolimatta Nyströmin ja Pekkolan peli oli alusta loppuun vapautunutta, eivätkä he sortuneet liiemmin turhiin virheisiin. Päin vastoin he veivät peliä koko ajan ja olivat hyökkäävänä osapuolena, kun taas Boyle ja Darragh saivat tehdä täyden päivätyön pysyäkseen vauhdissa mukana.

    – Joo, oli ihan hyvä peli, vaikka meni vähän hakkaamiseksi. Aina lyönnit eivät löytäneet paikkansa, oli ongelmia lyöntien jyrkkyydessä ja lyöntinopeudessa, Pekkola analysoi heti pelin jälkeen.

    Nyströmin ja Pekkolan voitto oli jo kaksikon kolmas voitto irlantilaisilta.

    Voiton ansiosta Nyström ja Pekkola jatkavat turnauksessa 16:n joukkoon. Seuraavalla kierroksella tulee vastaan hollantilaispari Debora Jille ja Inke van der Aar, jotka pudottivat 7-sijoitetut saksalaiset Isabel Hertrichin ja Carla Nelten.

    Maajoukkuevalmentaja Anu Niemisen mielestä peli oli ajoittain oikein hyvää, ajoittain heikompaa.

    – Silloin kun tytöt pelasivat sovitun mukaan ja variaatiota oli hyökkäyksessä, niin peli oli selkeä. Seuraavassa matsissa pitää pelata paremmin, muuten he rankaisevat saman tien.

    – Mutta tämä oli tarvittavan hyvä esitys tähän matsiin.

     

    Airi Mikkelälle toinen selvä voitto –  vastustaja kovenee

    Kun arpa suosii, se kannattaa hyödyntää. Juuri näin Airi Mikkelä on tehnyt Huelvan EM-kisoissa. Kahden voitetun ottelun jälkeen vastus kovenee selvästi, juuri niin kuin sen pitääkin tehdä.

    Tiistaina kaatui Slovakian Martina Repiska, keskiviikkona toinen Mikkelän treenikaveri Tanskasta, Slovenian Lia Salehar. Kolmannella kierroksella – jossa voittajalle on luvassa paikka puolivälierissä – vastaan asettuu Tanskan ykkönen Mia Blichfeldt.

    – Mia on pelannut tosi hyvin viime aikoina. Pitää pelata hyvin häntä vastaan, mutta ei ole mahdotonta voittaa. Meidän pitää käydä Anun (maajoukkuevalmentaja Anu Nieminen) kanssa pelitaktiikkaa läpi, Mikkelä kertoo.

    Käytännössä se tarkoittaa, että lyöntien kaaret on oltava kunnossa, lyhyet tai liian matalat pitkät lyönnit tulevat varmasti alas.

    – Tämä on sen verran hidas halli, että ei kukaan lyö pitkiä lyöntejä alas. Mutta jos lyönnit jäävät lyhyeksi niin hän varmasti tappaa ne, Mikkelä sanoo pitkästä vastustajastaan.

    – Myös tempon pitää olla tarpeeksi kova.

    Keskiviikon ottelu Saleharia vastaan oli selvä alusta saakka – suomalainen oli parempi joka osa-alueella. Mikkelä voitti ottelun luvuin 21-14, 21-11 ja eteni ensimmäisen kerran 16:n joukkoon EM-kisoissa.

    Tunnelma hallissa oli Mikkelän pelin aikana mahtava – tosin arviolta 2000 katsojaa eivät ensi kädessä seuranneet 25-vuotiaan suomalaisen otteita. Toisella kentällä pelasi nimittäin kaksinkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja Carolina Marin, joka pelasi hurjasti kannustavan kotiyleisönsä edessä.

    – Oli kyllä todella siistiä, en kuullut yhtään mitä Anu sanoi minulle erätauolla, Mikkelä nauroi.

     

    Eetu Heino hävisi tiukan ottelunsa

    Eetu Heino aloitti ottelunsa Ukrainan Artem Pochtarevia vastaan vahvasti, ja johti puolessa välissä kolmella pisteellä. Tauon jälkeen ukrainalainen pääsi paremmin peliin mukaan ja vei erän, ja lopulta myös koko matsin.

    Myös toisessa erässä Heino oli ensin 11:ssa pisteessä, tällä kertaa hän myös onnistui pitämään johtonsa loppuun asti.

    Kolmannessa erässä maailmanlistan 84:a majaileva Pochtarev johti peliä koko ajan, puolia vaihdettiin suomalaisen 5-11 tappioasemassa. Tämän jälkeen pisteitä tuli ja meni tasaiseen tahtiin ja täten maailmanrankingissa yhdeksän sijaa korkeammalla oleva Heino hävisi EM-kisojen avausottelunsa – tosin vasta toisella kierroksella saatuaan ensimmäisellä kierroksella niin sanotun ”byen”, eli ei joutunut pelaaman ensimmäisellä kierroksella lainkaan.

    Artem Pochtarev jatkaa kisoissa voitettuaan lukemin 21-17, 12-21, 21-12. Tappionsa myötä Heino on nyt hävinnyt molemmat ottelunsa ukrainalaista vastaan. Edellinen peli oli vuonna 2012.

     

    Suomalaisten ottelut tänään

    Jenny Nyström & Sonja Pekkola – Sara Boyle & Rachael Darragh, Irlanti 21-15 15-21 21-16

    Airi Mikkelä – Lia Salehar, Slovenia 21-14 21-11

    Artem Pochtarov, Ukraina – Eetu Heino 21-17 12-21 21-12

     

    Suomalaisten ottelut huomenna

    Jenny Nyström & Sonja Pekkola – Debora Jille & Imke Van Der Aar, Hollanti

    Mia Blichfeldt, Tanska – Airi Mikkelä

    Anton Kaisti & Jenny Nyström – Marvin Emil Seidel & Linda Efler, Saksa

     

    Kaikki ottelut ja tulokset

    http://www.tournamentsoftware.com/sport/matches.aspx?id=FC3BF9CF-E75E-4D3A-800A-1B12F3156710&c=FIN

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)