More

    Suomen naisten squashmaajoukkueelle tulossa uusi valmentaja

    Suomen Squashliitto ja viime vuodet naisten maajoukkuetta luotsannut Ari Pelkonen ovat yhteisymmärryksessä purkaneet valmentajasopimuksensa. Pelkonen jatkaa normaalisti squashliiton Helsingissä sijaitsevan harjoituskeskuksen valmentajana. Pelkonen on tehnyt useamman vuoden töitä naismaajoukkueen kanssa ja valmensi joukkueen viime keväänä parhaaseen sijoitukseen 21 vuoteen joukkueiden EM-kilpailuissa Puolassa. Joukkueen loppusijoitus oli 11. Naiset osallistuivat syyskuussa myös joukkueiden MM-kisoihin Kiinassa, missä sijoitus oli 15.

    Squashliiton toiminnanjohtaja Mika Monto kommentoi tapahtumaa seuraavasti: ”Pelkonen on tehnyt loistavaa työtä naisten kanssa laajalla rintamalla ja tasomme on noussut viime vuosina huomattavasti. Pelkosen suurena vahvuutena on juuri ryhmäharjoitusten suunnittelu ja vetäminen – hänen ammattitaitonsa pääsee oikeuksiinsa juuri harjoituskeskuksessa. Naismaajoukkueemme runko, Emiliat Soini ja Korhonen sekä Riina Koskinen asuvat ja harjoittelevat tällä hetkellä kaikki ulkomailla. Joukkue on kokonaisuudessaan nuori, Soini ja Korhonen vanhimpina 22-vuotiaita. Jos kaikkien urakehitys pysyy hyvänä, niin heillä on mahdollisuudet vaikka mihin.”

    Suomen ykköspelaaja Emilia Soini on asettunut New Yorkiin. Kakkospelaaja Emilia Korhonen opiskelee ja harjoittelee Bristolissa Englannissa ja kolmospelaaja Riina Koskinen muutti pari kuukautta sitten Saksaan harjoittelemaan. ”Naiset ovat tehneet rohkeita päätöksiä elämässään ja kaikki panostavat squashiin täysillä. Tavoitteemme on nousta ensi keväänä kahdeksan parhaan maan joukkoon Euroopassa ja siitä kahden vuoden sisällä ottaa EM-mitali. Tavoite on kova, mutta samalla myös realistinen. Tämän takia haluamme liittona tehdä kaikkemme, jotta tavoite toteutuisi, ja sen takia lähdemme avoimin silmin etsimään uutta valmentajaa. On jopa mahdollista, että uusi luotsi löytyy ulkomailta.” Monto lisää naismaajoukkueen tilanteesta.

    Talihallissa Helsingissä pelataan joulukuun 17.-21. päivä naisten ammattilaisturnaus Remeo Ladies Open. Koko kolmikko on tulossa tähän turnaukseen ja uusi valmentaja on todennäköisesti selvillä viimeistään silloin.

    Kuvassa Emilia Korhonen

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)