More

    Suomi uusi salibandyn MM-kultansa kaikkien aikojen ennätysyleisön edessä

    Suomi on neljännen kerran salibandyn miesten maailmanmestari lyötyään MM-finaalissa Prahan O2 Areenalla Ruotsin 6-3. Finaalia seurasi uusi lajin yhden ottelun ennätysyleisö 16 276 katsojaa. Suomi vei kultaa myös kaksi vuotta sitten Riiassa.

    Molemmat joukkueet lähtivät alusta asti välttämään riskejä, ja niinpä Suomi siirtyi johtoon ilman, että oli onnistunut rakentamaan vielä yhtään kunnon maalipaikkaan. Juha Kivilehto liidätti pallon pienestä kulmasta kohti Ruotsin maalia, ja maalivahti Johan Rehn onnistui pomputtamaan sen sisään. Avauserään mahtui myös suomalaisfaneja kuohuttanut tilanne, jossa Rasmus Enström osui Lauri Stenforsia kovaa päähän mutta selvisi kahden minuutin rangaistuksella. Pitkään kentän pinnassa virvoiteltu Stenfors palasi kentälle vasta toisessa erässä.

    Toinenkin erä alkoi suomalaisittain hienosti, kun Peter Kotilainen sivalsi Ville Lastikan pitkästä poikkisyötöstä lukemiksi 2-0. Suomelle vihelletty kahden minuutin jäähy kuitenkin kostautui, kun Ruotsi ja sen ykköspyssy Alexander Galante Carlström tarvitsivat vain viisi sekuntia kavennusmaaliin.

    Suomi kesti vielä toisesta kolmanteen erään jatkuneen toisen jäähynsä, mutta sitten tuli kylmä suihku. Alexander Rudd ryösti keskiviivalla pallon Lauri Stenforsilta ja yllätti Eero Kososen etukulmasta lajissa nykyään enää harvoin nähdyllä jääpallomaisella rystylaukauksella. Juha Kivilehto teki edellisen MM-maalinsa vuoden 2012 välierässä, mutta äityi nyt iskemään finaalissa jo toisen, kun hän nousi puolustajan paikaltaan hyökkäykseen ja jatkoi maalin edestä Peter Kotilaisen syötöstä 3-2. Kohta huudatti Kotilainen itse suomalaiskatsomoa: Liki keskiviivalta lähtenyt laukaus painui Ruotsin maalin alakulmaan ja tilanteeksi 4-2. Suomen viidennen maalin heläytti aivan oikeaan yläkulmaan kapteeni Nico Salo Eemeli Salinin nostettua pallon voimalla hyökkäysalueelle.

    Ruotsi alkoi vetää maalivahti Johan Rehniä penkille jo yli viisi minuuttia ennen loppusummeria, ja riski kantoi hedelmää, kun joukkue sai rangaistuslaukauksen ja Alexander Rudd kavensi eron kahteen. Sami Johansson oli onnistunut maalinteossa jokaisessa Suomen ottelussa, eikä sarja katkennut tänäänkään, kun hän siirsi tyhjiin 6-3 härkämäisen vahvan Eemeli Salinin voitettua ensin kaksinkamppailun ja pallon Suomelle.

    Kaikkiaan Prahan MM-turnausta seurasi paikan päällä 181 518 katsojaa, mikä on sekin uusi kisaennätys.

    Turnauksen päätteeksi julkistettiin myös tähdistökentällinen, johon Suomen joukkueesta arvostettiin hyökkääjä Joonas Pylsy.

    Salibandya, Praha

    Miesten MM-turnaus

    Loppuottelu

    Suomi–Ruotsi 6-3 (1-0, 1-1, 4-2)

    1. erä: 3.30 Juha Kivilehto (Mikko Leikkanen) 1-0.
    2. erä: 23.57 Peter Kotilainen (Ville Lastikka) 2-0, 27.25 Alexander Galante Carlström (Emil Johansson) 2-1 yv.
    3. erä: 42.41 Alexander Rudd 2-2, 46.21 Kivilehto (Kotilainen) 3-2, 48.34 Kotilainen (Tatu Väänänen) 4-2, 49.35 Nico Salo (Eemeli Salin) 5-2, 55.29 Rudd 5-3 rl, 58.11 Sami Johansson (Salin) 6-3 tm,

    Torjunnat:
    Eero Kosonen Suomi 4+5+10=19,
    Johan Rehn Ruotsi 5+4+2=11.

    Jäähyt: Suomi 2×2 min, Ruotsi 2×2 min.

    Erotuomarit: Martins Gross ja Martins Larinovs, Latvia.

    Yleisöä: 16 276 (uusi salibandyotteluiden maailmanennätys)

    Suomen parhaana palkittiin Juha Kivilehto.

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)