010-3274230

Urheilija ja penkkiurheilijan odotukset

Olen tässä viettänyt lomaa, mutta seurannut tietysti urheiluakin siinä samalla. Nyt ei jaksa edes muistaa, mitä kaikkea on sillä rintamalla tapahtunut, mutta tässä pukkaa mieleen Berliinin EM-kisat.

Eipä siitä ole paljon kerrottavaa näin suomalaisittain. Moni urheilija mainitsi näissä kisoissa stadionin alustan olevan kovin pehmeä. Pitää kuitenkin muistaa, että olosuhteet ja suorituspaikat ovat kaikille samat, ja niihin pitää sopeutua.

Yksi laji, missä meni pahasti jotain pieleen, oli miesten 50 km kävely. Nesteytys ei jostain syystä toiminut ollenkaan, vaikka varmasti siihen oli panostettu. Aika pitkään näytti kyllä hyvältä, kun urheilijamme keikkuivat aivan kärkiryhmässä. Sitten tuli ”vallut” – kuten minä sitä kutsun – eli oksennus. Hirveä tilanne urheilijalle, joka yrittää ilman nestettä jotenkin hoiperrella maaliin asti. On se julma laji.

Naisten seipäästä olisin toivonut vähän enemmän. Näin penkkiurheilijan silmissä näytti, että joko teline ei ollut oikeassa paikassa tai vauhdinotossa oli jotain vialla. Myös Nooralotta Nezirin tuhannesosien häviö 100m aidoissa oli kova paikka kaikkein eniten hänelle itselleen.

Miesten keihäs. No, siitä ei ollut paljon odotettavissa kun katsoo muiden – eli lähinnä saksalaisten – tuloksia tältä kaudelta. Harmittaa nuoren lupauksen ja konkarin puolesta. Tosin Ruuskanen on aina heittänyt sellaisia laakaheittoja. Voimaa kyllä piisaa, mutta tekniikassa taitaa olla jotain korjattavaa. Näin sohvalta ajateltuna.

Iloisinta sakkia oli miesten pikaviestijoukkue. Se oli paras esitys suomalaisittain, vaikka vähän mutkan kautta finaaliin pääsivätkin. Ei ole ihan tavanomaista, että SE alitetaan kahteen kertaan, ja vielä finaalissa kaiken hämmennyksen ja odottamisen jälkeen.

Mielestäni huikein kisa oli kuitenkin miesten seipään finaali. Herttileijaa, mitä suorituksia! Selostajatkin hihkuivat: ”Mitä täällä tapahtuu?”. Aivan jostain puun takaa tuli 18-vuotias Armand Duplantis uskomattomalla 605 cm voittohypyllään. Toki Duplantis olisi voinut edustaa myös joissain toisissa kisoissa USA:ta, mutta Ruotsin onneksi valmentaja oli saanut hänet suostumaan edustamaan Ruotsia. Ehkä rapakon takana olisi liian paljon tunkua muutenkin.

Mutta takaisin Suomen joukkueeseen. Mitalitavoite jäi saavuttamatta, mikä ei sinänsä yllätä. Miksi edes SUL asettaa näitä tavoitteita? Eiköhän jokaisella urheilijalla ole se mitalinkiilto silmissä tai se, että nyt pistetään kaikki peliin? Vähintään kauden paras suoritus ainakin, jos kaikki menee nappiin.

Sitten odotellaan parayleisurheilun EM-kisoja ja Ruotsi –ottelua Tampereella.

 

SOHVAMAMMA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.