010-3274230

Urheilun sekasalaatti à la Sohvamamma

Kaikenlaista on tapahtunut ja tapahtuu urheilurintamalla. Niin paljon, ettei meinaa mamma perässä pysyä. Ja vauhti vaan kiihtyy.

Mistä sitä aloittaisi? Jalkapallosta ja Pikkuhelmareista, vaikka. Hieno suoritus U17-tytöiltä. Lykkyä vaan Uruguayn MM-kisoihin marraskuussa! Helmarit sen sijaan ovat kovilla tänään tiistaina Serbiaa vastaan; he kun joutuvat pelaamaan selkä seinää vasten helteisessä Serbiassa. Muuten voi MM-kisahaaveet unohtaa. Serbia on lukemani mukaan kova vastus ja taistelee välillä aika rajustikin.

Makwan Amirkhani oli pitkään poissa vapaaottelukehistä, mutta voitto tuli. Kyllä se silti oli hajaäänistä huolimatta hieno paluu, vaikka en oikein tykkää tuosta lajista.

Pysytään vähän saman tyyppisillä areenoilla ja pistetään sitten nyrkkeilyhanskat käteen. Mira Potkonen ja Elina Gustafsson raivasivat tiensä EM-finaliin. On ne kovia mimmejä, mutta niin tulee olemaan venäläiset vastustajatkin finaalissa. Mitali kuitenkin tulee molemmille. Ei heille kuitenkaan hopea kelpaa tietenkään. Voittamaan on lähdetty, ja onneksi heistä on toisilleen takapuoleen potkijoiksi ja kannustajiksi hyvän valmentajan Maarit Teurosen lisäksi.

Viime viikonlopun Kanadan F1-kisa oli yllättävän tylsä. Mitä nyt rytisi ensimmäisellä kierroksella. Meinasi tulla uni silmään sohvalla maatessa. Ainut, mitä tuona viikonloppuna yllätti oli se, ettei Verstappen tällä kertaa sählännyt. Eipä siitä kisasta paljon mieleen jäänyt.

Paavo Nurmi Games toi mukanaan jobinpostia, kun Tero Pitkämäki loukkaantui. Eturistiside poikki, mutta lääkärin mukaan hän voi 2-3 viikon levon jälkeen koittaa heittää vahvoilla teippauksilla. Ihan käsittämätön juttu! Tukijalkaan kohdistuu sellaiset voimat, etten näe kyllä mitään järkeä lähteä rampana – vaikkakin teipattuna – yrittämään Kalevan kisoihin tai Berliinin EM-kisoihin. Pitkämäellä on ikää 35 vuotta, eikä kovin monta aktiiviurheilijan vuotta ole edessä. Nyt hänellä on aika hankala valinnan paikka: riskeeraako hän vielä pahemman vammautumisen ja kärsii siitä mahdollisesti loppuikänsä? Meneekö hän leikkaukseen mieluummin nyt ja yrittää vielä ensi vuonna ja sitä seuraavana? Elämää on kuitenkin urheilukenttien ulkopuolellakin, varsinkin kotona.

Ranskan Grand Slam –turnauksessa ei kauheasti yllätyksiä tullut. Vähän niin sanotusti ulkourheilullisia havaintoja tein. Ihmettelin kovasti Serena Williamsin ”sukelluspukua”. Panin myös merkille, että fysiota tarvittiin kentälle aika monta kertaa.

Ja lopuksi: futis. Ihan kohta se alkaa. Minulla ei ole ennakkosuosikkeja tällä kertaa, mutta ihan kiva että Neymar on palannut kentille. Minä jotenkin hänestä tykkään, en tiedä miksi. Katsotaan ensin vähän alkusarjan pelejä ja palataan sitten asiaan.

 

SOHVAMAMMA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.